Dogo Argentino 

Rotu on jalostettu alunperin suurriistan metsästykseen Argentiinassa. 

Rodun alkuperästä johtuvat ominaisuudet on huomioitava koiranpidossa. 

Dogo vaatii vähintään peruskoulutuksen, huolellisen sosiaalistamisen ja tapakasvatuksen. 

Parhaimmillaan dogo argentino on monikäyttöinen harrastuskoira ja perheenjäsen, joka rakastaa ja kunnioittaa omia ihmisiään ehdoitta ja hyväksyy omistajan hyväksymät ihmiset. Se on avoin ja ystävällinen, mutta todellisen vaaran uhatessa reagoi nopeasti.

Hyvä dogo on rohkea ja tilannetajuinen, aina valpas ja tietoinen ympäristöstään.

• Rotu on myös energinen ja signaaliherkkä. Pentu-ja junnuaikana sen kokemukset muista koirista, ihmisistä ja ympäristöstä tulisi olla positiivisia, sillä rodulla on todellinen norsunmuisti.

Dogon tarpeet aivotyöskentelylle ja liikunnalle on täytettävä, muutoin kotona voi asua täysituho. 
Dogo keksii helposti omaa askarreltavaa ja varsinkin hampaiden vaihtumisen aikaan valkoiset pikkupiraijat nakertavat mielellään kaikkea lenkkitossuista olohuoneen pöytään, joten tilan rajaaminen ja sallitun pureskeltavan järjestäminen voi olla erittäin järkevää.
 
Kouluttaminen on aloitettava jo heti pienestä pennusta, palkitsemalla ja ohjaamalla dogoa haluttuun käytökseen.
 Dogon kanssa oikeanlaisen suhteen ja luottamuksen rakentaminen pennusta saakka on äärimmäisen tärkeätä!

Rotu ei sovellu kaikille, eikä jokaiseen elämäntilanteeseen.
Se tuo väistämättä tietynlaisia rajoituksia omistajansa elämään: dogo harvoin on "helppo seurakoira" eikä sitä sellaisena tule koskaan markkinoida.  
Hoitopaikkojen löytäminen voi olla haastavaa; rotu on huomattavasti kokoaan vahvempi, eikä se siis sovellu esim.lasten ulkoilutettavaksi. 
Rotu on tyypillisesti erittäin riistaviettinen ja tämäkin asettaa omat rajoitteensa koiranpidossa.

Aikuinen dogo ei yleensä ole kovin koirasosiaalinen, tai on sitä erittäin valikoidusti,  joten oman lauman ulkopuoliset koirat (etenkään samaa sukupuolta olevat!) eivät useimmiten enää mahdu dogon kanssa samalle reviirille nuoruusajan jälkeen.
Dogoa ei kannata ottaa laumaan, varsinkaan sellaiseen, jossa ennestään on voimakasluonteisia koiria, koska isolla todennäköisyydellä yhteenottoja tulee ja ne voivat olla kohtalokkaita. 
Omistajan pitkäkään koirakokemus ei takaa laumassa sopuisasti elämisen onnistumista tämän rodun kanssa, joten on viisaampaa jättää dogon hankkiminen sellaiseen ajankohtaan, jolloin sille on aidosti aikaa ja lauma pienentynyt.  

Dogon kanssa elämä on mielestäni kaikista parhaimmillaan sen ollessa ainoana koirana, jolle tarjotaan mielekästä tekemistä, rajoja ja rakkautta ja yhteistä aikaa ihmisensä parhaana ystävänä.